Apteekkari
maanantai 14.10.2024

Siilinjärven apteekki valittiin jo toistamiseen Vuoden Opetusapteekiksi


PETRI JAUHIAINEN 17.11.2017 17:00

Pohjois-Savossa sijaitseva Siilinjärven apteekki on palkittu toistamiseen Vuoden Opetusapteekkina. Valinta julkistettiin perjantaina Farmasian Päivien avajaisissa Helsingissä.

Vuoden Opetusapteekiksi valitussa Siilinjärven apteekissa farmasian opiskelijoiden harjoittelun ohjaaminen on ollut pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja tavoitteellista. Valintaperusteissa painoi apteekissa harjoitelleiden antama kouluarvosana, joka oli viime vuodelta täysi kymppi.

– Olemme äärimmäisen kiitollisia tästä tunnustuksesta. Valinta oli suuri positiivinen yllätys, kertoo apteekkari, farmasian tohtori Pekka Karttunen.

Vuoden Opetusapteekki -pokaali tekee paluun Siilinjärvelle, sillä apteekki palkittiin myös vuonna 2003.

Päävastuu opetuksesta proviisoreilla

Apteekkiharjoittelu on olennainen osa farmaseutin ja proviisorin opintoja. Yliopisto opettaa teorian, mutta kaksi pitkää harjoittelujaksoa apteekissa varmistavat, että opiskelija hallitsee myös käytännön työt, kuten apteekin rutiinit ja tuotteet.

Kuopion kupeessa sijaitsevassa Siilinjärven apteekissa harjoittelee vuosittain kaksi Itä-Suomen yliopistosta opiskelevaa farmasian opiskelijaa. Apteekissa on parikymmentä vakituista työntekijää, joista jokainen osallistuu opastamiseen.

Päävastuu koulutuksesta on opetuksen vastuuproviisoreilla, Timo Hännisellä ja Vesa Karttusella. Proviisorit tekevät jokaiselle oppilaalle henkilökohtaisen opetussuunnitelman yliopiston antamien ohjeiden mukaisesti.

Opiskelijoiden ohjaaminen motivoi koko henkilökuntaa ylläpitämään omaa osaamista ja ammattitaitoa. Opiskelijat pitävät myös työyhteisön vireänä, koska heidän myötään kahvipöytään saadaan uusia puheenaiheita.

Apteekin näkökulmasta harjoittelu on hyvä tapa rekrytoida vakituisia työntekijöitä. Harjoittelun aikana ehtii tutustua puolin ja toisin kunnolla.

– Meillä on ollut erittäin hyviä, reippaita ja oma-aloitteisia farmasian opiskelijoita, joista osa on jäänyt meille töihin, proviisori Hänninen kehuu.

Tunnustus opiskelijapalautteen perusteella

Vuodesta 1992 lähtien jaettu Vuoden Opetusapteekki -tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain apteekille, jossa farmaseutin ja proviisorin opintoihin kuuluva harjoittelu on järjestetty esimerkillisellä tavalla.

Palkittava apteekki valitaan opiskelijapalautteen perusteella. Valinnasta päättää koulutusyksikköjen ja apteekkialan järjestöjen edustajista koostuva työryhmä.

Farmaseutin ja proviisorin opintoihin kuuluvan, yhteensä puolen vuoden apteekkiharjoittelun, suorittaa apteekeissa vuosittain noin 600 farmasian opiskelijaa.

Takaisin