Maalaiskylässä ei lasketa lapsia

Kuumuuden kuivattama maa nousee pölynä ilmaan, kun maastoauton renkaat pyyhkäisevät tasankojen halki yhä syvemmälle Kenian maaseudulle. Tie muuttuu kuoppaiseksi ja sähkölinjat kääntyvät muualle ennen kuin auto saapuu pieneen waata-yhteisön kylään.

Köyhyys on käsin kosketeltavaa. Talot on kyhätty kokoon puukepeistä ja savesta, asukkailla ei ole sen enempää sähköä kuin vessojakaan. Silti kaikkialla on iloisia kasvoja ja nauravat lapset parveilevat suomalaisen kuvausryhmän ympärillä.

TV-toimittaja Mikko Kekäläinen pääsi Nenäpäivä-lähettiläänä Kenian rannikon köyhälle maaseudulle katsomaan, millaista työtä avustusjärjestö Fida on tehnyt waata-yhteisön parissa.

Waatat ovat heikossa asemassa olevan alkuperäiskansa. Aiemmin he olivat metsästäjä-keräilijöitä, mutta Ison-Britannian siirtomaakaudella heiltä riistettiin metsästysmaat ja heitä alettiin ohjata maanviljelijöiksi. Waatat syrjäytyivät pieniin kyläyhteisöihinsä ympäri Keniaa.

Lapsia syntyy elämän sivutuotteena

Itä-Afrikassa sijaitsevaa Keniaa ovat koetelleet viime aikoina kova kuivuus, ennätykselliset tulvat sekä miljardien heinäsirkkojen parvet. Rannikkoseudulla kuivuutta pahentaa se, että monin paikoin kaikki puut on kaadettu laittoman puuhiilen tuotantoa varten.

Fida Internationalin pitämissä koulutuksissa paikallisille kerrotaan, ettei puita tule kaataa, koska silloin juuret eivät enää nosta vettä maaperästä ja vesi painuu todella syvälle maan sisään.

Puhtaan veden puute heikentää monella tapaa hyvinvointia. Likainen juomavesi aiheuttaa ripulitauteja, jotka ovat erityisesti pienille lapsille hengenvaarallisia. Vettä ei riitä tarpeeksi myöskään ruoan kasvattamiseen. Suurperheissä ruokaa on liian vähän ja se on yksipuolista, joten lähes 30 prosenttia alueen lapsista on aliravittuja.

Waata-yhteisön kylä menetti edellinen maniokkisatonsa kuivuudelle. Fida järjestää viljelijöille koulutuksia, joissa opetetaan veden säästämistä ja ankarissa oloissa viljelyä.

Peltotyö paahtavassa kuumuudessa on äärimmäisen kovaa, kertoo Mikko Kekäläinen, joka pääsi kokeilemaan sitä asuessaan Abadiba-nimisen miehen perheen luona.

43-vuotias Abadiba ja hänen 35-vuotias vaimonsa Hadiva ovat jo isovanhempia. Kekäläinen arvelee heillä olevan seitsemästä kymmeneen omaa lasta. Perhesuunnittelu ja perheen määritelmä ovat hyvin erilaisia kuin Suomessa. Elämän ”sivutuotteena” lapsia tulee niin kauan kuin tulee.

– Afrikassa ei lasketa lapsia. Kylän lapset eivät varsinaisesti ole kenenkään omia. Pienetkin kulkevat ulkona lapsiryhmissä ja koko kylä kasvattaa heitä. Biologisiin lapsiin ja naapuritalojen lapsiin suhtaudutaan saman arvoisina, Kekäläinen kertoo.

Koulutus on ainoa tapa pästä kohti parempaa elämään, mutta koulumaksut ovat kalliita. Tytöt eivät välttämättä ehdi kouluun, koska heidän on muun muassa kannettava vettä kylään.

Toimittaja sai kyläyhteisöstä perheen

Perhe asui ahtaasti kahden huoneen talossa, jonka Abadiba oli rakentanut lapsia, vaimoa ja vuohia varten. Hän itse yöpyi kepeistä, säkeistä ja rääsyistä kasaamassaan peltikattoisessa kopperossa talon vieressä.

Kekäläinen tunsi itsensä erittäin tervetulleeksi perheen luokse.

– Yhtään romantisoimatta ihmisten lämpö ja vilpittömyys on sellaista, jota harvoin kohtaa täällä Suomessa. Tulkkini kertoi, että koska olen majoittunut Abadiban luona ja syönyt heidän ruokaansa, he pitävät minua nyt perheenjäsenenä.

Köyhyys ei ole lannistanut ihmisiä waata-yhteisössä, vaan he jaksavat unelmoida. Abadiba haaveilee rakentavansa toisen talon ja hankkivansa lehmän, jotta lapset saavat maitoa.

Kylän kaikkien aikuisten haaveena on saada lapsilleen parempi elämä. Koulutus on siihen ainoa väylä, mutta koulumaksut ovat kalliita. Kolmasosa lapsista ei käy koulua ja lopuillakin on ahdasta, sillä yhdessä luokassa saattaa olla 70 lasta ja yksi opettaja.

Pään päällä 10 litraa kuravettä

Kekäläinen tapasi matkallaan muitakin kyläläisiä. Suomalaista perheenisää koskettivat erityisesti lasten kohtalot.

– Lapset ovat täysin syyttömiä osaansa. He eivät ole tehneet mitään pahaa joutuakseen kasvamaan oloissa, joissa kenenkään lapsen ei pitäisi maailmassa olla.

Osa tytöistä ei pääse kouluun, koska veden kantaminen vie ison osan heidän päivästään. Kekäläinen käveli 10-vuotiaan Margaretin mukana vedenhakupaikalle. Matka käärmeitä kuhisevan pensaikon halki hirveässä kuumuudessa vei voimat jo menomatkalla, vaikka hän on suomalaisittain hyväkuntoinen nelikymppinen.

Vedenottopaikka oli kuralammikko, johon suomalainen ei Kekäläisen mukaan kastaisi edes varpaitaan. Pieni laiha tyttö nosti 10-litraisen kanisterin päänsä päälle ja kantoi sen kotiin.

Ilmastonmuutoksesta johtuva kuivuminen tekee vedenhakumatkoista entistä pidempiä. Kaivon poraaminen kylään vaatisi rahaa.

– Kun kuivuus pahenee, ihmiset eivät voi elää siellä. Meikäläinen ei eläisi nytkään. Elämä on niin kovaa ja ankaraa, että emme voi edes kuvitella, Kekäläinen sanoo.

Vasta 10-vuotias Margaret joutuu kantamaan vettä tuntien matkan päästä halki käärmeitä kuhisevan pensaikon.

Teiniraskaus on tie köyhyyteen

Kekäläinen tapasi myös viimeisillään raskaana olevan 14-vuotiaan Maryn. Vauva sai alkunsa, kun tyttö oli lähtenyt mopotaksilla isoäitinsä luota ja ihastunut 19-vuotiaaseen kuljettajaan. Maryn onneksi poika otti asian vastuulleen ja nuoret menivät naimisiin.

Teiniraskaus on Keniassa häpeä, joten Maryn piti lopettaa koulunkäynti ja äiti käski hänen muuttaa pojan vanhempien kotiin.

Kun Kekäläinen haastatteli Marya Nenäpäivä-ohjelmaan, tyttö pyörtyi hänen syliinsä. Raskaudesta huolimatta hänen piti pestä pyykkiä, kantaa vettä ja puita, hoitaa miehensä siskon lapsia. Mary ei syönyt tai juonut tarpeeksi, ja olo oli kuumuuden vuoksi tukala.

Haastattelun päätteeksi Mary pyysi Kekäläiseltä apua: voisiko tämä auttaa hänet takaisin kouluun vauvan syntymän jälkeen?

– Se oli kuin nyrkki mahaan, tuntuu vieläkin tosi kylmäävältä miettiä sitä. Voi kun voisinkin auttaa, mutta valitettavasti minulla ei ole siihen yksin mitään konsteja, Kekäläinen pahoittelee.

Lääkärin ammatista haaveillut Mary jää tilastojen valossa todennäköisesti kotiin synnyttämään uusia vauvoja aina parin vuoden välein.

Fida jakaa tytöille tietoa teiniraskauksien ehkäisemiseksi, koska koulun lopettaminen pudottaa heidät köyhyyden kierteeseen. Yksi tärkeimpiä keinoja on varoittaa tyttöjä kyytiä tarjoavista mopotaksien kuskeista, jotka kyydin tarjottuaan pyytävät seksiä vastapalvelukseksi.

Me onnekkaat suomalaiset

Kotiin palattuaan Mikko Kekäläinen on miettinyt paljon sitä, miten samanlaisia ihmiset kaikkialla ovat.

– Meillä on käynyt valtava tuuri, että olemme sattuneet syntymään Suomeen. Emme ole pienimmälläkään tavalla sen etuoikeutetumpia elämäämme kuin waatat. Minä voisin olla kuokkimassa Abadiban peltoja ja pienet lapseni menisivät nälkäisinä nukkumaan. Kyllä se herkistää.

Kaksi viikkoa kestänyt matka antoi myös positiivista ajateltavaa. Äärimmäisessä puutteessakin ihmiset kokevat onnea, joka perustuu yhteisöllisyyteen ja kohtaamiseen.

– Ihmisillä on aikaa toisilleen. He istuvat iltaisin talojen pihoilla avotulen ääressä ja juttelevat. Heiltä puuttuu kaikki se ylimääräinen kohina, joka täyttää meidän elämämme. Meillä on kaikki tarvittava hengissä pysymiseen ja hyvinvointiin, mutta en koskaan menisi meidän rivitalon pihalle juttelemaan naapureiden kanssa.

Kekäläinen pohtii, että elämä olisi tasapainossa, jos ihmiset saisivat molemmista maailmoista parhaat puolet.

Kenia tarvitsee tukeamme

Kenia on entisenä Ison-Britannian siirtomaana yksi Afrikan suurimmista talouksista. Keskiluokka vaurastuu, maa tunnetaan safareistaan ja rantalomistaan. Silti 48 miljoonasta asukkaasta useampi kuin joka kolmas elää äärimmäisessä köyhyydessä, jossa toimeen on tultava alle eurolla päivässä.

Maan talouskasvu ja hyvinvointi rajoittuvat pääkaupunki Nairobiin ja muihin suurkaupunkeihin. Kehittyvä Kenia kamppailee kuivuuden, tulvien ja nyt myös koronaviruksen kanssa, joten maaseudun köyhät yhteisöt ja alkuperäiskansat on jätetty ilman valtion tukea.

Suomen valtio on tehnyt kehitysyhteistyötä Keniassa jo pitkään tukemalla demokratiaa ja työllisyyttä sekä edistämällä naisten ja tyttöjen parempaa asemaa. Suomi tukee samalla alueellista vakautta ja turvallisuutta koko Itä-Afrikassa.

Yksityiset kansalaisjärjestöt täydentävät valtiollista kehitysyhteistyötä. Fida International auttaa köyhyysrajan alapuolella eläviä waatoja monin tavoin.

– Ihmiset tarvitsevat kaikkea: puhdasta vettä, ravintoa, sähköä, kunnollisia teitä, kouluja ja terveyspalveluja, listaa Paula Konttinen.

Konttinen työskentelee Fida Internationalissa Itä-Afrikan alueellisena ohjelmapäällikkönä. Hän on kenialainen, ja asuu suomalaisen aviomiehensä kanssa Nairobissa.

Hän näkee Suomen kannustavana esimerkkinä omalle kotimaalleen, sillä sata vuotta sitten Suomikin oli kehitysmaa, joka kärsi köyhyydestä ja ihmisoikeusongelmista.

Kollektiivinen tahto selviytyä

Köyhän maaseudun hyljeksitty waata-kansa on kaikesta huolimatta onnellinen. Nauravaiset lapset haaveilevat samoista asioista kuin lapset kaikkialla maailmassa: että saisivat käydä koulua ja olla isona lääkäreitä, opettajia, insinöörejä tai poliiseja.

– Fida on auttanut yhteisöä keräämään rahaa koulujen rakentamiseksi ja lobbaamaan hallitusta, jotta se toimittaisi koulumateriaaleja ja lähettäisi koulutettuja opettajia, Konttinen kertoo.

Hän kuvailee, että waatojen kulttuuriin kuuluu iloisuus, ujous ja vieraanvaraisuus. He rakastavat elämän pieniä asioita, kuten oman heimokulttuurinsa lauluja ja seremonioita.

– Waatat ovat hyvin vieraanvaraisia ja solidaarisia. He jakavat omastaan ja tukevat toisiaan vastoinkäymisissä. Heillä ei ole rikkaiden murheita ja stressiä, vaan vahva, kollektiivinen tahto selviytyä.

Apteekit mukana Nenäpäivässä

• Suomen Apteekkariliitto on yksi Nenäpäivän pääyhteistyökumppaneista. Kampanja näkyy apteekeissa loka-marraskuussa ja se huipentuu 13.11. vietettävään Nenäpäivään.
• Keräys tuotti viime vuonna 2,3 miljoonaa euroa. Rahaa kanavoidaan yhdeksän järjestön kautta Afrikkaan, Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Keräyksellä autetaan maailman heikoimmassa asemassa olevia lapsia.
• Nenäpäivä-säätiössä ollaan iloisia siitä, että Apteekkariliitto on mukana tukemassa lasten koulutusta, turvaa, terveyttä ja ravinnonsaantia.