Apteekkari
perjantai 19.04.2024

Mimpara ja Tracleer erityiskorvattaviksi

12.02.2009 15:38 Mimpara-valmiste erityiskorvataan 100-prosenttisesti sellaisille dialyysipotilaille, joilla on sekundaarinen lisäkilpirauhasten liikatoiminta, jota ei saada hallintaan tavanomaisella lääkehoidolla.

Oriolan tulos kasvoi selvästi

12.02.2009 09:26 Oriola-KD:n liikevaihto kasvoi viime vuonna 15 prosenttia ja liikevoitto 25 prosenttia edellisvuodesta. Konsernin markkinaosuus Suomen lääkejakelussa oli 47,6 prosenttia tammi-joulukuussa 2008.

Ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon tulee lääke

10.02.2009 12:40 Dapoksetiini (Priligy) on saanut myyntiluvan Suomessa ja Ruotsissa. Se tulee markkinoille myöhemmin tänä keväänä.

Masennusta hoidetaan huonosti

09.02.2009 12:01 Vain joka viides vakavasti masentunut saa Suomessa riittävää hoitoa. Potilaan varallisuus tai koulutus eivät kuitenkaan vaikuta hoitoon.

Orionin tulos putosi viisi prosenttia

06.02.2009 12:51 Orionin liikevaihto lisääntyi, mutta tulos putosi viitisen prosenttia viime vuonna.

Seuraava muuntokoulutus alkaa syksyllä

06.02.2009 11:18 Hakuaika Kuopiossa järjestettävään koulutukseen päättyy 4. maaliskuuta. Koulutukseen valitaan 14 työtöntä tai työttömyysuhan alla olevaa opiskelijaa.

Lääkekorvausmenot pysyivät kehyksessä

06.02.2009 10:28 Kela maksoi viime vuonna lääkekorvauksia 8,8 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Inflaatio huomioon ottaen korvausmenojen kasvu jäi alle valtioneuvoston asettaman rajan.

Tutkijat esittävät maksukattojen yhdistämistä

06.02.2009 10:15 Tuoreen tutkimuksen mukaan maksukattojen yhdistämisestä hyötyisivät eniten köyhät, sairaat ja vanhukset.

Yhä useampi nuori käyttää masennuslääkkeitä

06.02.2009 00:01 Masennuslääkkeitä käyttävien lasten ja nuorten määrä on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa, kertoo tänään perjantaina Lääkärilehdessä julkaistu tutkimus.

Intian lääketehtaiden ympäristöriskeistä nousi kohu

05.02.2009 17:00 Tuoreen selvityksen mukaan Ruotsissa on myynnissä 74 lääkevalmistetta, jotka on valmistettu ympäristöongelmista syytetyissä tehtaissa.

Jopa 36 menetti oikeuden terveydenhuollon ammattiin

05.02.2009 10:42 Lupia vietiin huomattavasti enemmän kun vuonna 2007, jolloin oikeudet poistettiin 13:lta henkilöltä.

Lääkelaitoksen kampanja palkittiin

04.02.2009 23:25 Lääkelaitoksen lääkeväärennösten vastainen tiedotuskampanja on palkittu kunniakirjalla A-lehtien ja Image Kustannuksen MediaFinlandia-kilpailussa.

Lääkekauppa käynnistyi vaisusti

04.02.2009 14:43 Lääkkeiden tukkumyynti jäi tammikuussa liki 8 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuoden tammikuussa.

Pfizer vähentää 27 työntekijää

02.02.2009 16:40 Pfizerin pari viikkoa sitten alkaneet yt-neuvottelut päättyivät tänään. Henkilökunta vähenee ennakoitua vähemmän ja liiketoiminta organisoidaan uudelleen.

Lääkevaihto säästänyt jo 400 miljoonaa

30.01.2009 11:51 Apteekkien tekemät lääkevaihdot ovat säästäneet potilaiden ja Kelan rahoja yhteensä jo noin 180 miljoonaa euroa. Lääkevaihdon synnyttämä raju hintakilpailu on tuonut yli 220 miljoonan euron lisäsäästön.