Apteekit organisoivat toimintaansa uudelleen, jotta ikäihmiset voivat pysyä kotona
24.03.2020 13:01
Flunssaoireisten, yli 70-vuotiaiden, riskiryhmiin kuuluvien ja karanteenissa olevien terveiden ei nyt pidä tulla apteekkiin, vaan pyytää läheistä tai omaista asioimaan puolestaan.
Hallituksen päättämistä toimista ja viranomaisten ohjeista huolimatta apteekeissa on asioinut edelleen runsaasti yli 70-vuotiaita.
Apteekkariliitto korostaa, että yli 70-vuotiaiden, riskiryhmiin kuuluvien ja karanteenissa olevien terveiden ei nyt pidä tulla itse apteekkiin, vaan pyytää läheistä tai omaista asioimaan puolestaan tai asioida kotimaisessa verkkoapteekissa. Kunnat, seurakunnat ja muut vapaaehtoiset tarjoavat myös asiointiapua.
Apteekit ympäri maan organisoivat parhaillaan toimintaansa uudelleen mahdollistaakseen ikäihmisten, riskiryhmien ja flunssaoireisten kotona pysymisen. Monessa kunnassa apteekit ovat moninkertaistaneet kotiinkuljetusten määrän, joko omana toimintana tai yhdessä kunnan kanssa. Osa apteekeista tuo lääkkeet autoon parkkipaikalle. Myös verkkoasioinnin määrä on kasvanut tuntuvasti.
Lääkkeet puhelimitse vain, jos muuta keinoa ei ole
Lääkkeiden tilaaminen puhelimitse on pandemian ajan mahdollista, jos puolesta asiointi tai verkkoasiointi ei onnistu.
Reseptilääkkeitä hankittaessa puolesta asioivalla pitää olla mukanaan potilaan Kela-kortti ja tieto noudettavista lääkkeistä. Suomi.fi-palvelussa voi tehdä puolesta asioinnin valtuutuksen.
Sosiaali- ja terveysministeriö on määrännyt, että apteekit saavat toimittaa reseptilääkkeitä korkeintaan kolmen kuukauden tarpeiksi. Jos on vastikään ostanut kolmen kuukauden lääkkeet, apteekki ei voi toimittaa uutta erää edes ilman Kela-korvausta lyhyellä toimitusvälillä.
Itsehoitolääkkeitä voi ostaa suurimman itsehoitoon tarkoitetun pakkauksen kerrallaan lääkkeiden saatavuuden turvaamiseksi tasaisesti koko maassa.
Apteekki.fi-sivustolle päivitetään ohjeita kansalaisille, ja sivustolla on myös linkit apteekkien verkkoapteekkeihin.
Toimi näin
- Tarkista onko lähiapteekillasi verkkopalvelua kotiinkuljetuksella.
- Pyydä läheistä asioimaan puolestasi.
- Jos edelliset eivät mahdollisia, soita apteekkiin ja sovi menettelyistä lääkkeiden saamiseksi