Apteekkari
torstai 28.03.2024

Terveydeksi! on viikon aikakauslehti


23.11.2018 10:46

Aikakausmedia on valinnut apteekkien Terveydeksi! -lehden viikon aikakauslehdeksi. 

Valintaperusteissa kiitellään, että uusimmassa numerossa 3/2018 on paljon luettavaa lapsiperheille.

Lehti antaa vinkit päiväkotitaipaleen alkuun ja kertoo lapsen korvatulehduksen hoidosta, jossa antibiootteja ei pidetä enää ensisijaisena hoitomuotona. Kansijutussa hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen kertoo metsäretkeilystä, jota hän harrastaa lapsensa kanssa.

Terveydeksi! -lehden päätoimittaja Elina Aaltonen iloitsee valinnasta.

− Lehdellä on laaja lukijakunta ja se tarjoaa tutkittua terveystietoa apteekkien asiakkaille vauvasta vaariin. Hienoa, että tuoreimman numeron lapsiperheille suunnatut jutut saavat tunnustusta, Aaltonen kertoo. 

Terveydeksi! -lehti on Suomen luetuin terveyslehti

Apteekkien asiakkaille jaettavalla Terveydeksi!-lehdellä enemmän lukijoita kuin millään muulla suomalaisella terveyslehdellä. 

Tuoreen kansallisen mediatutkimuksen (KMT) mukaan lehdellä on peräti 452 000 lukijaa.

Lehti käsittelee terveysaiheita kertoen terveyden edistämisestä, tautien hoidosta ja ennaltaehkäisystä sekä lääkkeistä ja niiden käytöstä.

Terveydeksi!-lehden julkaisija on Suomen Apteekkariliiton viestintäyhtiö PharmaPress Oy. Lehden tuotannosta vastaa Otavamedia OMA.

Neljäs ja vuoden viimeinen numero ilmestyy maanantaina 3.12.

Terveydeksi! -lehti verkossa ja somessa

Takaisin