Apteekkari
torstai 28.03.2024

Farmasian Päivät alkoivat – nyt opitaan pelaamalla


EEVA-RIITTA SEPPÄLÄ-HOLMBERG 16.11.2018 08:55

Alan suurin koulutustapahtuma kokoaa Helsingin Messukeskukseen arviolta 5 000 apteekki- ja lääkealan ammattilaista.

Farmasian Päivien kattoteemana on tänä vuonna ”pillerinpyörittäjistä terveydenhuollon moniosaajiksi”. Ohjelmassa korostetaan lääkealan ammattilaisten muuttunutta roolia sairauksien hoidossa ja ennaltaehkäisyssä.

Aihesessioita on perjantain ja lauantain aikana yhteensä 26. Jokainen voi räätälöidä oman lukujärjestyksen Farmasian Päivien ilmaisessa kännykkäsovelluksessa.

"Kilpailemme ihmisten vapaa-ajasta"

Farmasian Oppimiskeskuksen toiminnanjohtaja Katariina Kalsta odottaa kiinnostuneena, mitkä aiheet vetävät eniten luentovieraita.

– Itse arvaan, että mikrobiomiston tuho ja nousu kiinnostaa, koska aiheesta käydään alalla paljon keskustelua.

Koulutuspäällikkö Anna Salonen veikkaa, että farmaseuttista henkilökuntaa kiinnostavat erityisesti antikoagulantit.

Tänä vuonna oppimisessa hyödynnetään uutta teknologiaa ja pelillisyyttä. Farmasian opiskelijoiden ja Aalto yliopiston kautta löydettyjen opiskelijoiden kanssa rakennetun pakohuonepelin osallistujapaikat täyttyivät tunnissa. Kuuleman mukaan joukkueiden muodostaminen aiheutti työpaikoilla jopa pientä hysteriaa.

Pakohuone on uudenlainen tapa oppia ja käyttää ammattiosaamista.

– Suosio kertoo siitä, että tietoa pitää nykyään jakaa muutenkin kuin perinteisillä asiantuntijaluennoilla.

Messukeskukseen tulemisesta täytyy saada lisäarvoa, koska mehän kilpailemme ihmisten vapaa-ajasta, Kalsta ja Salonen pohtivat.

Lukujärjestys älypuhelimeen

FOK:n omalla osastolla voi tutustua lisätyn todellisuuden standipeliin. Pelissä suunnistetaan Farmasian Päivien sovelluksessa olevan kartan kanssa messualueelle piilotetuille rasteille, joilla vastataan kliiniseen farmasiaan liittyviin kysymyksiin.

Farmasian Päivien sovelluksen kautta voi löytää myös ihmisiä, joiden kanssa haluaisi tavata.

– Sovellukseen voi liittää omaan LinkedIn-profiiliinsa ja sen kautta voi sopia tapaamisia, Kalsta kertoo.

Kännykkä kannattaa pitää esillä myös luentosaleissa, joista jokaisessa on tänä vuonna viestiseinä. Sessioiden puheenjohtajat seuraavat viestejä ja moderoivat keskusteluja tarvittaessa yleisön haluamaan suuntaan.

Farmasian Päivillä nähdään myös tunnettuja kasvoja. Perjantaina klo 10 avajaisiin saapuvat sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila ja Fimean ylijohtaja Eija Pelkonen.

Lauantain tähtivieraana on Akuutista tuttu työpari, lääkäri Risto Laitila ja toimittaja Mikko Penttilä. He keskustelevat siitä, mikä on terveyshömppää ja kenen totuuteen voi luottaa.

Takaisin