Apteekkari
torstai 28.03.2024

Apteekit tulevat sairaaloihin – TAYS avaa ensin, KYS seuraa pian perässä


Tays 19.09.2018 09:27

Apteekkarit Marianne Ahonen ja Jukka Väätäinen avaavat ensimmäiset sairaaloissa toimivat apteekit loka- ja joulukuussa.

Ensimmäiset sairaaloissa toimivat yksityiset, kuluttajia palvelevat apteekit avataan Suomessa nyt syksyllä.

Apteekkari Marianne Ahonen avaa Tammedi-nimisen apteekin Tampereen yliopistollisen sairaalan tiloihin lokakuun 1. päivä.

Apteekkari Jukka Väätäinen avaa puolestaan apteekin Kuopion yliopistollisen sairaalan tiloihin joulukuun alussa.

Väliaikaista ja lopullista rakennetaan samaan aikaan 

Ahosen Tammedi apteekki avataan Taysin keskussairaalan Radius-rakennuksen tiloihin. Sairaalan pääsisäänkäynti sijaitsee Taysin remontin ajan Radius-rakennuksessa.

Kun Taysin uusi päärakennus valmistuu ensi vuonna, Tammedi apteekki muuttaa sen aulaan. Samalla tilat enemmän kuin kolminkertaistuvat.

– On ollut melkoisen haastavaa rakentaa oikeastaan kahta uutta apteekkia samaan aikaa! apteekkari Ahonen naurahtaa.

Ahonen kasaa parhaillaan Tammedi apteekin lääkevarastoa. Sitä varten hän on tehnyt paljon yhteistyötä sairaalan eri osastojen kanssa kartoittaakseen tulevien asiakkaidensa lääketarpeita.

– Nyt lokakuussa lähdemme varovasti liikkeelle, mutta on selvää, että henkilökunta ja aukioloajat kasvavat, kun pääsemme muuttamaan lopullisiin tiloihin. Niistä tiloista on parempi yhteys päivystykseen ja myös sairaalan parkkihalliin, joten asiointi apteekissa tulee olemaan helppoa, Ahonen kertoo.

Yhteistyö muun terveydenhuollon ja yliopiston kanssa syvenee

Apteekkari Jukka Väätäinen pääsee aukaisemaan oman apteekkinsa Kuopion yliopistollisen sairaalan yhteyteen pian Ahosen jälkeen, joulukuun alussa.

Kuopiolaissyntyinen Väätäinen on tilanteeseen erittäin tyytyväinen. Hän pääsee rakentamaan aivan uudenlaista yhteistyötä ja apteekkia – ja kaiken lisäksi palaamaan kotiseudulleen.

– Pääsemme rakentamaan apteekkia konkreettisesti osaksi terveydenhuoltoa. Teemme jatkossa varmasti yhteistyötä sekä sairaalan että vieressä sijaitsevan yliopiston ja sen opiskelijoiden kanssa.

Uudella apteekilla ei ole vielä nimeä, ja toiveita aukioloajoista selvitellään parhaillaan.

– Päivystys on auki joka päivä aamuseitsemästä iltakymmeneen, ja nyt kartoitamme sairaalan johdon toiveita aukioloaikojen suhteen.

Vaikka sekä Tammedi että KYS:n yhteyteen tuleva apteekki sijaitsevat sairaaloiden sisällä, apteekit palvelevat kaikkia asiakkaita – myös niitä, joilla ei ole muuta asiaa sairaalaan.

– Sairaaloissa sijaitsevat avohuollon apteekit helpottavat huomattavasti etenkin sairaalassa asioivien potilaiden apteekkikäyntejä, mutta palvelemme tietysti myös kaikkia muita asiakkaita aivan samalla tavoin kuin paikkakunnan muutkin avoapteekit, Väätäinen sanoo.

Takaisin