Apteekkari
torstai 28.03.2024

Apteekit toimialoista vastuullisimpia


MIKKO KÄKELÄ 19.02.2019 12:07

Apteekit sijoittuivat toiseksi toimialojen yhteiskuntavastuuta viime joulukuussa selvittäneessä tutkimuksessa. Ykköseksi apteekit nousivat kahdella vastuullisuuden osa-alueella.

Tutkimukseen vastanneiden mielestä apteekit kantavat tutkituista toimialoista parhaiten vastuuta työntekijöiden työhyvinvoinnista, eli huolehtivat jaksamisesta, oppimisesta ja työssä viihtymisestä. Apteekeissa kannetaan eniten vastuuta myös palvelujen ja tuotteiden laadusta, eli panostetaan siihen, että ne ovat laadukkaita ja vastaavat asiakkaiden tarpeita.

Toiseksi apteekit sijoittuivat sukupuolten välisestä tasa-arvosta huolehtimisessa ja kolmanneksi verojen maksussa oikeudenmukaisesti Suomeen.

– Apteekkien proviisoriomistus ja toiminimi-yritysmuoto varmistavat, että kaikki lääkemyynnin verot maksetaan Suomeen, ja verotus on ankarampaa kuin esimerkiksi osakeyhtiöillä. Tämä ei ehkäpä ole yleisesti tiedossa, arvioi viestintäjohtaja Erkki Kostiainen Apteekkariliitosta.

Tutkimuksessa kysyttiin toimialojen vastuullisuutta ympäristöstä ja ilmastosta, työllisyydestä, työhyvinvoinnista, tuotteiden ja palveluiden laadusta, kansantaloudesta investointien ja verojen maksun näkökulmasta sekä sukupuolten välisestä tasa-arvosta.

Vastaajilta kysyttiin, millä toimialalla kannetaan vastuuta näistä vastuullisuuden eri osa-alueista. Vastaajat saivat valita kaikki ne toimialat, joilla vastuullisuus vähintään kohtuullisesti toteutuu. Osa-alueista laskettiin keskiarvo eli yhteiskuntavastuuindeksi, jossa apteekit sijoittuivat toimialoista toiseksi.

Toimialoista tutkimuksessa olivat mukana elintarviketeollisuusyritykset, energiayhtiöt, finanssisektori, kemianteollisuusyritykset, kuljetusalan yritykset, metsäteollisuusyritykset, lääketeollisuusyritykset, päivittäistavarakaupat, rakennusalan yritykset, teknologiateollisuusyritykset ja nyt ensimmäistä kertaa myös apteekit.

Toimialojen yhteiskuntavastuu -kyselyssä selvitettiin suomalaisten näkemyksiä toimialojen yhteiskuntavastuun eri osa-alueista 6.–9.12.2018 YouGov Finlandin kuluttajapaneelissa, jossa haastateltiin sähköisellä lomakkeella yhteensä 1 014 täysi-ikäistä suomalaista. Otos oli edustava iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen. Tulosten keskimääräinen virhemarginaali on noin 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Takaisin